Ristkankare

Pukkilanojan ja rautatien koillispuolella oleva mäki, jonka loivemmallla kaakkoisrinteellä nurmettunut, yläosastaan puuistutettu peltoalue, muut rinteet jyrkemmin viettävät ja puustovaltaiset. Mäen itäkaakkoisrinteessä kasvihuoneita. Mäen radanpuoleisella lounaisrintellä terassimainen muodostuma. Mäen laelle istutettu puita.

Lounaisrinteen terassin reunalla umpeen kasvaneita kaivantoja ja eteläpuolella rakennuksen perustukset. Mäen koillisrinteessä nurmettunut tiepengerrys ja porttikivet tien rakennusten puoleisessa päässä. Ennen vuoden 2017 kaivaustutkimuksia mäeltä ja sen läheisyydestä oli löytynyt lähinnä yksittäisiä, rautakaudelle ajoittuvia metalliesineitä sekä saviastian kappaleita.

Mäkeä on pidetty rautakautisena kalmistona ja siihen on myös liitetty tarina Piikkiön vanhimmasta kirkosta ja hautausmaasta. Ristkankareella on vuonna 2017 kaivettujen tutkimusalueiden perusteella ollut ihmistoimintaa esihistorian aikakausilta nykypäiviin asti. Mäen vanhimmat löydöt ajoittuvat kivikauden loppuvaiheeseen tai pronssikautiseen ihmistoimintaan.

Tähän löytöaineistoon kuuluu mm. pii-iskennälle tyypillisellä laakaiskennällä tehty kvartsinuolenkärjen katkelma ja ilmeisesti Morbyn keramiikkaa edustavat saviastianpalat. Mäen korkeusasemasta (korkein kohta noin 23 m mpy) johtuen on kivikauden loppupuolta vanhempi ihmistoiminta joka tapauksessa ollut mahdotonta.

Ristkankareen intensiivisin ihmistoiminnan vaihe vaikuttaisi esinelöytöjen perusteella ajoittuvan rautakaudelle, lähinnä merovingi- ja viikinkiaikaan. Ajoittavista esinelöydöistä mainittakoon häränsilmäkoristeisen rapusoljen katkelma, joka ajoittuu merovingiaikaan noin 600–800-luvuille. Kookas rautainen hevosenkenkäsolki sekä koristeneula saattavat kuulua tämän aikakauden lopulle tai tätä seuraavaan viikinkiaikaan.

Runsaasta keramiikka-aineistosta etenkin nuora- ja aaltokuvioilla koristellut kappaleet liittyvät samoin rautakauden loppuun. Löytöaineisto (keramiikan lisäksi mm. savikiekkojen katkelmat, hioinlaa’an katkelma sekä palanut savi ja savitiiviste) sekä havaitut rakenteet, kuten paalunsijat, viittaavat kalmiston sijaan asuinpaikkaan.

Kolmatta ihmistoiminnan vaihetta mäellä edustaa sen peltoviljelyvaihe 1800-luvulta 1900-luvun loppupuolelle. Viimeistään tuolloin ovat mäen pintakerrokset, jyrkkiä reunoja lukuun ottamatta, sekoittuneet vähintään kyntösyvyydeltä. Löytöinä tähän ajanjaksoon liittyvät tiilen kappaleet, punasavikeramiikka, fajanssi sekä ainakin osa hevosenkengän nauloista. Viljelytoiminnasta huolimatta alue on varsin hyvin säilynyt.