Pihlajamäen lähiö

Pihlajamäen lähiö on maan ensimmäisiä aluerakennuskohteita, joka on kaavoitettu 1960-luvun alussa jylhään metsämaisemaan 10 kilometrin päähän Helsingin keskustasta. Pihlajamäki on valittu kansainvälisen DOCOMOMO-järjestön hyväksymään suomalaisen modernismin merkkiteosvalikoimaan. Pihlajamäki on kaupungista ja joukkoliikenneyhteyksistä riippuvainen asuntoalue - minkälaiseksi lähiö sittemmin yleistyi.

Pihlajamäen kaavassa orastaa ensimmäisiä kertoja asemakaavasuunnittelun, teollisen rakennustekniikan ja tehokkuuden intressien yhdistyminen. Pihlajamäki asettuu Helsingissä lähiöideologian ja -rakentamisen murrosvaiheeseen. Pihlajamäen asemakaavassa on arkkitehti Olli Kivisen piirtämänä viisi noin 1500 asukkaan asuinsolua.

Kuhunkin soluun kaartuu umpikatuna päättyvä asuntokatu, ja asuinrakennusten muodostaman solun keskustassa on lähimyymälä. Solujen välissä on päiväkoti, koulut on sijoitettu pohjoisosaan ja ostoskeskus sisääntuloväylälle. Alueet on rakennettu puoliksi kahden rakennusliikkeen Sosiaalisen asuntotuotanto Oy:n eli Saton ja Helsingin Asuntokeskuskunta Hakan kesken: Rapakiventien lounaispuoli on Saton rakentama ja Lauri Silvennoisen suunnittelema ja koillisosa Hakan toteuttama ja Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) asuntotuotanto-osastossa Esko Korhosen suunnittelema, alava pohjoisosa on sekä Saton että Hakan rakentama.

Hakan puolella rakennukset ovat avoimen U:n muotoisia pitkiä, maaston muotojen mukaan polveilevia lamelleja, kadun varrella on viisi pistetaloa peräkkäin. Saton puolella pitkät nelikerroksiset lamellit reunustavat lähes suorina jyrkän kallion laitaa. Ylempänä kallion kukkuloilla on kymmenen 8-kerroksista pistetaloa, joista avautuvat huikeat näköalat aina merelle asti.

Alueelle on tyypillistä toisto, samaa asuntotyyppiä on satoja, pisimmässä lamellissa on 18 porrashuonetta. Alueiden arkkitehtuurissa konkretisoituu siirtymä rakennustekniikan ja arkkitehtuurin kehitysvaiheesta toiseen. Hakan alueen suurmuottitekniikka hyödyntää vielä 1950-luvun perinnettä, Saton puolen täyselementtitekniikka ja arkkitehtuuri, sen mittakaava ja sommittelu sekä virtaviivaisuus ja tehokkuustavoittelu, ovat viitoittaneet tulevaa rakentamista.

Pihlajamäessä kalliot ja väkkärämännyt ovat keskeisiä maisema-arkkitehtonisia elementtejä ja vastapooleja kalliosta kohoaville suoraviivaisille valkoisille rakennusmassoille. Rakennusmassat ovat isoja, samoin niiden väliin jäävät luontoalueet. Jyrkimmät ja jylhimmät maastokohdat on jätetty rakentamatta.

Alueen 1970-luvulta alkanut täydennysrakentaminen on säilyttänyt alkuperäisen asemakaavan perussommitelman, mutta muuttanut asuinsolujen reuna-alueita ja ostoskeskuksen lähiympäristöä.