About this site
Kantolanniemen 1930-luvulla perustettu siirtolapuutarha on hyvin säilynyt esimerkki aikakauden toimenpiteistä, joilla pyrittiin tarjoamaan kaupunkien vähävaraiselle työväestölle mahdollisuus pienimuotoiseen huvilaelämään ja puutarhaviljelyyn. Sijainti kauniilla niemellä, säännöllinen asemakaava ja hyvin hoidetut mökit puutarhoineen muodostavat hyvin säilyneen kokonaisuuden. Kantolanniemen siirtolapuutarha-alue sijaitsee Hämeenlinnan keskustaa vastapäätä olevalla Vanajaveteen pistävällä niemellä. Säännöllisellä ruutukaava-alueella on 77 pientä klassistista mökkiä perustamisen ajoilta sekä suurempi yhteisrakennus näiden keskellä. Rakennuksia on pääasiassa kahta tyyppiä, joista toisessa on ollu mahdollisuus käyttää ullakkoa asumistilana. Alueen pohjoisrannalla kullakin palstanomistajalla on pieni, rantapuistikkoon vapaasti sijoitettu saunamökki.
Official description (in Finnish)