About this site
Leppäkosken kartano ja sen läheisyyteen perustettu Rauhaniemen tiilitehdas edustavat hyvin 1800-luvun kartanomiljööseen ja Suomen teollistumiseen liittynyttä rakentamista. Alueeseen kuuluvalla ratamestarin rakennuksella on rautatiehistorian lisäksi henkilöhistoriallista merkitystä Ida Aalbergin lapsuudenkotina. Leppäkosken kartanon talouskeskus sijaitsee Puujoen varrella Leppäkosken tiilitehdasyhdyskunnan ja asemakylän eteläpuolella. Kartanon puisto ja puutarha käsittävät 3 ha suuruisen alueen pääpihan itäpuolella ja ovat peräisin 1800-luvun alkuvuosilta. Leppäkosken yli johtaa vanha puusilta ja jokirantaa reunustaa vanha puusto. Kartanon pihapiirissä vanhimmilta osiltaan 1800-luvun alkupuolella rakennettua päärakennusta reunustaa 1800-luvun puolivälissä rakennettu aumakattoinen siipirakennus. Talousrakennusten ryhmä on kartanopihan pohjoispuolella. Janakkalan Leppäkosken asemalla sijaitseva, 1860-luvulta peräisin oleva ratamestarin asuintalo on yksi vanhimmista rautatierakennuksista maassamme. Se on ainoa jäljellä oleva tyyppinsä edustaja. Rakennus liittyy myös maamme kulttuurihistoriaan, sillä se on näyttelijätär Ida Aalbergin lapsuudenkoti. Rakennuksessa on nyt Ida Aalberg -museo. Rauhaniemen tiilitehdas ja sen koristeellinen piippu muodostavat selkeän ja näkyvän kiintopisteen keskellä Leppäkosken asema- ja tiilikylää. Tiilitehtaan toiminta on päättynyt ja rakennukset ovat muussa käytössä.
Official description (in Finnish)