About this site
Kokemäenjoen suuhaarojen väliset luodot muodostavat monipuolisen virkistys- ja vapaa-ajan alueen teollisuusmaiseman ja Kivi-Porin välittömässä tuntumassa. Kirjurinluoto on varhainen kaupunki- ja kansanpuisto Kuopion Väinölänniemen, Oulun Hupisaarten ja Helsingin kansanpuistojen tapaan. Puisto liittyy kiinteästi teollistuvien kaupunkien kasvuun, jonka tuottamia ongelmia pyrittiin lievittämään puistoilla ja erilaisilla vuokrapalstoilla ja -tonteilla. Porin keskustan tuntumassa oleva Kokemäenjoen suistoalue muodostuu useista luodoista ja niitä erottavista juopa -päätteisistä jokihaaroista. Rakennuskanta on keskittynyt Kirjurinluodolle, Hevosluodon kaakkoiskärkeen ja Huvilajuopan varrelle, muu alueen ollessa puistoa tai avointa niittyä. Lähinnä Porin Puuvillan teollisuuslaitoksia oleva Kirjurinluoto on muotoutunut kaupunkipuistoksi 1800-luvun lopulla. Kesäravintola on valmistunut 1910 rakennusmestari Arthur Fagerholmin piirustuksin. Nykyisin aluetta leimaavat erilaiset vuosituhannen vaihteeseen liittyvät toiminnallisen puiston rakenteet, mm. kaupunginpuutarha, kesäkahvilat, kesäteatteri, leikkikenttät, pienoisgolf-rata, uimaranta ja esiintymislavat. Hanhiluodon ja Kvistinluodon erottavan Huvilajuopa-nimisen kapean suuhaaran molemmille rannoille on rakentunut pitkäksi nauhaksi huvila- ja vapaa-ajanasuntoyhdyskunta, jonka rakennuskanta on pääosin 1900-luvun alkupuolelta. Osin rakennuskanta on uudistunut. Läntisimmän luodon, Hevosluodon, kaakkoiskärkeen on palstoitettu 1946 siirtolapuutarha-alue, joka käsittää lähes sata siirtolapuutarhamökkiä puutarhoineen. Luodot ovat osa Porin kansallista kaupunkipuistoa.
Official description (in Finnish)