About this site
Laukon kartanoympäristön historia ulottuu aina esihistorialliselle ajalle ja Kartano tunnetaan myös kansanballadin tapahtumapaikkana. Laukonselän ja Vakkalanselän välisellä kannaksella, rautakautisella kalmistomäellä sijaitsevan Laukon kartanon rakennukset ovat aina sijainneet Laukonselälle etelään antavalla rannalla. Puiston ympäröimä, 1931 valmistunut päärakennus on tyylillinen kopio uusklassismin kauden kartanorakennuksista. Puistoympäristössä sijaitsevat, etupäässä 1900-luvun alusta olevat talousrakennukset ovat päärakennuksen tapaan valkeaksi kalkittuja. Pihapiirissä on keskiajalta peräisin oleva kellari, jonka katsotaan kuuluvan kartanon keskiaikaiseen rakennukseen. Hautaniemessä on 1800-luvun lopulla rakennettu Standertskjöld-Nordenstam-suvun hautakappeli. Laukon kartano on osa valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta Vesilahden kulttuurimaisemat.
Official description (in Finnish)