About this site
Kuopion ruutukaava-alueen kaakkoiskulmasta Kallaveteen työntyä Väinölänniemi on Suomen vanhimpia kaupunkipuistoja. Väinölänniemi on ollut ja on edelleen monipuolinen kaupunkilaisten vapaa-ajan viettopaikka, jossa puiston lisäksi alkuaan on ollut kylpylä, uimalaitos ja kesäravintola, teatterihuone, kisakenttä ja soittolava. Väinölänniemen rakentaminen puistoksi on aloitettu 1860-luvulla, jolloin alueen ensimmäinen asemakaava- ja puistosuunnitelma hyväksyttiin. Niemekkeiden nenissä nykyisin olevat kunnostetut pienet paviljongit on rakennettu 1800-luvun lopulla matkailijayhdistyksen toimesta. Väinölänniemi on säilyttänyt varsin hyvin luonteensa siellä tapahtuneista muutoksista huolimatta. Puiston keskiosassa on mutkitteleva käytäväverkko 1860-luvulta ja niemeä kiertää 1900 täyttömaalle tehty rantatie. Niemen läpi kulkee liikenne sen jatkeena olevalle Rönön saarelle. Puiston vanhoista rakennuksista teatterihuone on palanut. Kylpylä on purettu ja siirretty toiseen käyttöön. Vanhoille paikoille rakennetut uimalan rakennukset ovat 1990-luvulta. Niemellä on sata vuotta vanha kesäravintola, ja tenniskenttä on ollut 90 vuotta vanhalla paikallaan. Urheilukenttä porttirakennuksineen on vanhan kansankentän paikalla.
Official description (in Finnish)