Built heritage

Naantalin vanhakaupunki

About this site

Birgittalaisluostarin kupeeseen syntynyt keskiaikainen Naantalin kaupunki kuvastaa suomalaisen puukaupunkirakentamisen monisatavuotista historiaa. Topografiset lähtökohdat, merellinen sijainti, vapaamuotoinen, osin keskiaikaisperäinen asemakaava katuineen, kujineen ja tonttijakoineen sekä 1700- ja 1800-luvuilta peräisin oleva rakennuskanta ovat Naantalin vanhan kaupungin omaleimaisia piirteitä. Naantalin vanhaan kaupunkiin kuuluvat keskiaikaisperäisen kaupungin lisäksi myös vanha satama näkötorneineen sekä kirkon eteläpuolelle muodostunut 1800-luvun kylpyläkauteen liittyvä rakennusten rivistö. Vanhankaupungin vanhimmat rakennusrungot ovat todennäköisesti 1700-luvun loppupuoliskolta. Varsinkin rinnetonteilla on useita luultavasti keskiajalta peräisin olevia holvattuja kellareita. Pienikokoiset aidoilla rajatut tontit on rakennettu ahtaasti ja niillä kasvaa suurikokoisia havu- ja lehtipuita. Päärakennukset on sijoitettu kiinni katulinjaan ja talousrakennukset tonttien sivuille. Pääosa rakennuskannasta on 1800-luvulta, jolloin vanhempiin rakennuksiin on liitetty lisärakenteita kuten kuisteja, ulokkeita ja näköalatorneja. Rakennusten rungon ja nykyisen ulkovuorauksen eri-ikäisyys on nähtävissä poikkeavina mittasuhteina esimerkiksi joissakin Mannerheiminkadun varrella olevissa taloissa. Rakennuksissa on Naantalille ominaisia rakennusdetaljeja, kuten ikkunanpuitteiden pyöristetyt kulmat. Keskiaikaisperäisen kaupungin lisäksi Naantalin vanhaan kaupunkiin kuuluvat vanha satama näkötorneineen sekä 1800-luvun kylpyläkaudella kirkon eteläpuolelle, vanhan kaupungin viereiselle ruutukaava-alueelle, rakennettujen kaksikerroksisten huviloiden rivistö. Oman lisänsä kaupungin ilmeelle antavat paljaat Kuparivuoren kalliot.

Official description (in Finnish)

Heritage Agency record
Weekend Heritage – Discover Finland's cultural treasures