About this site
Vähänkyrön kirkonmäki kuvastaa hyvin kirkonkylien rakentamistilannetta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ennen 1930-luvulla alkanutta liikenteen ja kaupan kasvun mukanaan tuomaa suurimittakaavaisempaa rakentamista. Vähänkyrön kirkonkylän halki kulkevan maantien päätepisteenä on tasamaastosta kohoava kirkonmäki, jolla seisoo kirkko, tapuli, lainajyvästö ja vanha läpiajettava luhti sekä vanha kansakoulu ja sen ympäristössä ryhmä pieniä asuinrakennuksia. Kyrönjoen rantatörmältä kohoava kirkko on yksi harvoista 1700-luvun kustavilaisista kivikirkoista. Valkeaksi rapattu kirkko on pohjamuodoltaan sisäviisteinen ristikirkko. Sen vesikatto on loiva ja ristivarsien päistä aumattu. Ristivarsien fasadeissa on kolme ikkunaa ja matalat päätykolmiot. Kirkkosalia kattaa lautaholvit. Kirkon eteläpuolella, Kirkkolammen ja Kyrönjoen välissä on Kirkkosaari, jolla pitäjän ensimmäinen kirkko on 1610-1643 sijainnut. Saarella on myös Krimin sodan aikainen venäläisten kasakoiden hautausmaa. Vähänkyrön pappilan, Maunukselan pihapiiri klassistisine päärakennuksineen on Kyrönjoen vastarannalla.
Official description (in Finnish)