Built heritage

Empire-Porvoon puutalokorttelit ja julkiset rakennukset

About this site

Arkkitehti C.L. Engelin ruutukaava-alue Porvoossa on ollut yksi Suomen merkittävimmistä empiren suunnitteluperiaatteiden ja -ihanteiden mukaan toteutetuista asemakaavoista. Alkuperäisestä kaavasta on säilynyt korttelijako, yhtenäisiä katunäkymiä ja yksittäisiä asuinrakennuksia sekä merkittäviä julkisia rakennuksia, kuten kaupungintalo, lyseo, kuurojen koulu, tori ja puistoja. Porvoon eteläosan säännöllinen empirekauden ruutukaava on säilynyt hyvin, mutta rakennuskanta on uusiutunut suuresti 1960- ja 1970-luvuilta lähtien. Alkuperäistä rakennuskantaa on säilynyt alueella fragmentaarisesti. Empirekaupunginosan parhaiten säilyneet kokonaisuudet sijaitsevat Aleksanterinkadun, Lukiokadun ja Jokikadun varrella. Vanhin rakennuskanta muodostuu 1840- ja 1850-luvuilla rakennetuista yksikerroksisista, empiretyylisistä rakennuksista. Tonteilla suuri asuinrakennus on kadun varressa ja ulkorakennukset ovat pihan sivuilla siten, että ne eivät ole paloturvallisuussyistä vasten naapurin rakennuksia. Jokikadun rakennusrintama ja Aleksanterinkadun rakennukset ovat edustavaa empirearkkitehtuuria. Empirekaupunginosan merkittävimmät julkiset rakennukset ovat 1800-luvun puolessavälissä rakennettu Porvoon lyseo, torin varrelle rakennettu kaupungintalo sekä kuurojenkoulun kolme uusrenessanssityylistä puurakennusta. Runebergin koti (C.J.E. Gustavson 1849) ulkorakennuksineen ja puutarhoineen on erityisen hyvin säilynyt yksityistalo. Myös sen ympärillä on empirekauden rakentamista hyvin kuvaavaa puuarkkitehtuuria. Asemakaavan mukaiset merkittävimmät aukiot ovat korttelin käsittävä kauppatori ja puolitoista korttelia käsittävä kaupunginpuisto sekä Porvoon lukioon liittyvä puisto. Kauppatorilta johtaa Porvoonjoen rantaan leveä puistokatu. Jokiranta on suoristettu ja istutettu.

Official description (in Finnish)

Heritage Agency record
Weekend Heritage – Discover Finland's cultural treasures