About this site
Karhulan teollisuusympäristö on merkittävä osa Kymijoen varrelle syntynyttä teollisuutta. Teollisuuslaitokset ja sen ympärille muotoutuneet eri-ikäiset työntekijöiden asuinalueet sekä tehtaankartano muodostavat monipuolisen, eri aikoina muotoutuneen yhdyskunnan. Teollisuuslaitoksen kulttuurihistoriallisesti merkittävimmän osan muodostavat vanhat tuotantorakennukset sekä eri-ikäiset virkailijoille ja työntekijöille rakennetut, yhtenäisesti suunnitellut asuma-alueet sekä tehtaankartano. Tehdasalueen vanhimmat rakennukset ovat 1800-luvun lopulta: entinen lasitehtaan savitupa, tiilinen korjaamo ja rautamuottipaja samoin kuin jokirannassa sijaitseva tiilinen korjaamo. Ns. vanha konttori on vuodelta 1903. Keskusvarasto, pannuhuone ja entinen kokoonpanohalli ovat vuosilta 1916-1917. 1920-luvulla rakennettiin lasivarasto ja vientipuuhiomo arkkitehti Karl Lindahlin suunnitelmin. Vanhimmat 1880-luvun työväenasuintalot sijaitsevat teollisuusalueen rungon muodostavan William Ruthin kadun länsipuolella. Karhulantien ja Sudenkadun varrella olevat 1890-luvulla rakennetut kaksikerroksiset paanuvuoratut työväenkasarmit Kalliopytinki, Suopytinki, Verstaspytinki ja Metsäpytinki ovat arkkitehtuuriltaan ja rakennustekniikaltaan ainutlaatuisia. Sudenkadun, Karhunkadun ja Kokkolankadun neljän perheen asuintalot ovat 1920-luvulta ja arkkitehti Karl Lindahlin suunnittelemat. Karhunkadun ja Ahmankadun mestaritaloista kaksi on vuodelta 1936 ja neljä vuodelta 1946 (G. Aspelin). Arkkitehti Alvar Aalto oli Karhulan tehtaitten suunnittelijana 1940-luvulla. Tältä ajalta ovat suuri konttori- ja konepajarakennus sekä yksikerroksinen lasivarasto samoin kuin Karhunkadun varrella sijaitseva liike- ja asuinkerrostalo ja ns. Tennistalojen asuinkerrostaloryhmä. Teollisuusalueen pohjoispuolella Kymijoen varrella, suuren puiston keskellä, sijaitsee Karhulan kartano. Kartanon päärakennus kahdeksankulmaisine kulmatorneineen ja verantoineen on saanut nykyisen asunsa 1892 arkkitehti Ricardo Björnbergin suunnitelmien mukaan. Kartanon kivinavetta sijaitsee lähellä päärakennusta tien toisella puolen. Teollisuusalueen kohdalla Kymijoessa on säilynyt jäänteitä uittolaitteista.
Official description (in Finnish)