Built heritage

Kalevankangas Cemetery

About this site

Kalevankankaan hautausmaa on edustava esimerkki 1800-luvun lopun kirkosta ja asutuksesta erillään olevista hautausmaista. Kalevankankaan hautausmaan eriaikaiset osat kuvastavat muutoksia paitsi hautaustavoissa myös puutarhataiteen ja hautamuistomerkkien kauneusihanteissa. Kalevankankaalle on haudattu Suomen henkisen ja aineellisen kulttuurin merkkihenkilöitä Kalevankankaan 1880 vihitty hautausmaa on rakentunut eri hautaustapojen ja istutustyylien muodostamista osista. Sitä on laajennettu viisi kertaa, muistolehto vuodelta 1970 on alueista nuorin. Hautausmaan monumentaalinen pääportti on verhoiltu punaisella graniitilla. Pääportilta johtaa kuusikujanne kupolikattoiselle siunauskappelille. Pääporttia vastapäätä oleva arkkitehti F.L. Caloniuksen suunnittelema puuleikkauksin varustettu koristeellinen rakennus vuodelta 1889 on toiminut hautaustilaisuuksiin saapuneen saattoväen odotustilana ja seurakuntien ylipuutarhurin asuntona. Viime sotien sankarihauta-alueen patsaineen on suunnitellut arkkitehti Viljo Revell ja kuvanveistäjä Arvi Tynys. Muista julkisista muistomerkeistä merkittävimpiä ovat Evert Porilan suunnittelema Vapaussodan sankaripatsas (1921) ja Jussi Hietasen vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki (1941). Lisäksi hautausmaalla on Ruotsalaisen prikaatin, elokuvateatteri Imatran palon ja höyrylaiva Kurun haaksirikon muistomerkit.

Official description (in Finnish)

Kalevankangas Cemetery

Kalevankangas Cemetery is a cemetery in the Kalevanharju district within the city of Tampere, Finland.

Source: WikipediaRead more on Wikipedia
Heritage Agency record
Weekend Heritage – Discover Finland's cultural treasures