About this site
Kiimingin kirkko tapuleineen on kauniisti säilynyt ja tyylipuhdas esimerkki 1700-luvun loppupuolen pohjalaisesta puukirkkoarkkitehtuurista. Kiiminkijokivarressa metsäisellä kankaalla sijaitseva kirkko on ulkokulmistaan viistetty ristikirkko. Kirkon paanukatto on suhteellisen loiva ja ristikeskuksen päällä on pulleatyvinen viiritanko kukkoineen. Kirkkosalia kattaa tynnyriholvit, joiden leikkauskohdassa on opaion -aukkoa vastaava "taivaspyörylä". Ristikeskuksessa on kahden hirren levyiset sidehirret. Kuoriseinällä, jonka takana on itäristin jatkeena sakaristo, on Mikael Toppeliuksen seinäpinnalle liimaväreillä maalaama rokokookehysteinen Getsemane- , Vaskikäärme- ja Ristiinnaulittu- aiheinen triptyykki todennäköisesti 1760-luvun lopusta. Sakaristoon johtavien ovien yläpuolelle on maalattu Mooses laintauluineen ja ylipappi Aaron. Kirkkoa ympäröi vanha hautausmaa. Kirkon luona olevan 1777 valmistuneen pohjalaisen renessanssitapulin rakennusmestarina on toiminut kiiminkiläinen rakennusmestari Pentti Paso. Kirkon vieressä entisen lukkarilan mailla on pitäjän vanhin, 1884 rakennettu kansakoulu sekä 1927 valmistunut suurempi uusi koulurakennus. Kirkon lähiympäristön jokimaisemassa on Vääräkosken saha ja mylly vuodelta 1935.
Official description (in Finnish)