Ancient monumentmedieval, Iron Age

Alaranta 1

Mikkeli

About this site

Kohde sijaitsee Sairilan koulukodista 900 m lounaaseen ja Sairilan linnavuoresta 700 m luoteeseen, Mustaselän pohjoispuolella olevassa niemessä, 200 m rannasta olevan mäen päällä. Alue on eteläpuolelta peltojen ympäröimää tiheähköä entiseltä kaskialueelta vaikuttavaa koivuvaltaista metsää, jossa kasvaa myös kuusia. Maaperä on moreenia. Metsässä on matalia raivausröykkiöiltä vaikuttavia kiviröykkiöitä ja kiviaitoja. Vuonna 1995 tutkittiin matalan maakiven varaan kasattu, viisi kivikerrosta käsittävä pitkänomainen kiveys, jonka päälle oli myöhemmin kasattu viljelys-/kaskiröykkiö. Kiveys osoittautui löytöjen (KM 28820:1-52) perusteella miehen polttohautaukseksi. Löytöihin kuuluu mm. nuolenkärki, vaaka ja hihnanjakaja. Hautausta ei oltu tehty kivien kiveyksen keskelle, vaan vähäkiviselle alueelle kiveyksen itäreunaan. Paikalta on yhden matalan kiviröykkiön vierestä löydetty ristiretkiaikainen tappara (KM 26917). Kaivausalueen länsipuolelta löytyi viikinki-ristiretkiaikaisia naisen koruja, jotka viittaavat toiseen polttohautaukseen. Paikalla lienee pienialainen kalmisto, joka ajoittuu rautakauden lopulle tai keskiaikaan. Muinaisjäännösalueen rajausta on jatkettu länteen vuonna 2017 tehtyjen metallinetsintälöytöjen jälkeen.

Official description (in Finnish)

Type
ancient monument
Subtype
cremation cemeteries
Dating
medieval, Iron Age
Municipality
Mikkeli
Heritage Agency record
Weekend Heritage – Discover Finland's cultural treasures