About this site
Kappelinmäen kalmisto sijaitsee Lappeenrannan kaupunkitaajaman eteläpuolella, keskiaikaisen Viipurin-tien varrella. Kalmisto on ollut käytössä ristiretkiajalta 1600-luvulle. Perimätiedon mukaan paikalla olleen kappelikirkon kivijalka on löydetty alueen kaivauksissa. Löytöjen perusteella paikalla on ollut kaksi rakennusvaihetta: ensimmäinen 1300-luvulla ja toinen 1400-luvulla. Tutkimuksissa on paikallistettu myös kalmistoa kiertävä neliömäinen ojanne, ilmeisesti kirkkomaan aidan paikka. Kappelinmäeltä on dokumentoitu 143 hautaa ja hautauksia on havaittu yhteensä noin 300. Haudoissa on sekä esineellisiä, pakanallisia hautauksia ristiretkiajalta, että myöhempiä esineettömiä, kristilliseen perinteeseen kuuluvia hautauksia. Kaksi vuonna 1573 lyötyä ruotsalaista hopearahaa viittaa siihen, että kalmisto oli käytössä ainakin vielä 1500-luvun lopulla. Kappelinmäki on paitsi Etelä-Karjalan myös koko Itä-Suomen suurin ristiretkiajan-keskiajan ruumiskalmisto. Kohteella on tieteellistä merkitystä selvitettäessä kristinuskon omaksumista Itä-Suomessa ja alueen liittymistä läntiseen kulttuuripiiriin. Kalmiston löytöaineistossa heijastuu myös yhteys Karjalankannaksen ristiretkiaikaiseen kulttuuriin. Kohde on merkittävä Etelä-Karjalan asutushistorian tutkimuksen kannalta ja myös huomattava nähtävyys. Alueella on 1950-luvulla pystytetty muistomerkki, 2009 pystytetty informaatiotaulu ja 2010 pystytetty risti alttareineen.
Official description (in Finnish)
- Type
- ancient monument
- Subtype
- former church sites, ruumishaudat, inhumation cemeteries
- Dating
- historical period
- Municipality
- Lappeenranta