Ancient monumentStone Age

Kesäniemi Uimala

Kajaani

About this site

Kohde tarkastettiin vuoden 2016 inventoinnissa. Kohde sijaitsee yleisellä uimarannalla Kajaanin keskustan itäpuolella Kajaaninjoen etelärannalla. Vuoden 1984 tarkastuksessa paikalta oli löytynyt 6 kpl kvartsi-iskoksia ja kvartsiydin niemen pohjoiskärjestä ja 5 kvartsi-iskosta niemen länsirannalta. Tarkastuksen yhteydessä oli havaittu myös likaantunutta ja palanutta maata noin 40 cm vahvuinen kerros. Niemi on kärjestään erosion syömä ja melko kapea, noin 4-5 metriä. Maaperä on kivikkoinen ja vedenpinnan vaihtelut sekä aallot ovat syöneet niemeä molemmin puolin. Niemen tyviosa on leveämpi ja hiekkaisempi. Maasto on melko kulunutta johtuen voimakkaasta käytöstä. Koko niemen alueella vaikuttaisi kuitenkin olevan vielä koskemattomia maakerroksia ja asuinpaikan olemassa olo sekä laajuus olisi selvitettävä koekaivauksella. Vuoden 2016 inventoinnin yhteydessä ei havaittu löytöjä. Muinaisjäännösalueen rajaus perustuu vuoden 1983 tarkastuksen löytöpaikkoihin ja vuoden 2016 havaintoihin.

Official description (in Finnish)

Type
ancient monument
Subtype
unspecified
Dating
Stone Age
Municipality
Kajaani
Heritage Agency record
Weekend Heritage – Discover Finland's cultural treasures