Ancient monumenthistorical period

Ursanharju

Lahti

About this site

Kohde sijaitsee aivan Lahden keskusta-alueen kaakkoislaidalla. Nykyisin harjun länsipää on täysin rakennettu, siellä ovat sekä Tiirismaan koulu että Ursankenttä. Ursanharjun itäpään nykyinen leikkaus on syntynyt nykyistä Iso-Paavolankatua rakennettaessa. Vuoden 1946 ilmakuvassa näkyy miten avonainen alue on ollut ja miten se on ollut yhteydessä nykyiseen Ruolan harjuun. Tässä vaiheessa harjun eteläreunalla on vielä laaja hiekanottoalue, minkä lisäksi mykyisen Mannerheiminkadun ja Iso-Paavolankadun risteysalueella on ollut pienempi hiekkakuoppa. Tämäkin Salpausselän jakso on siis kokenut voimakkaan muodonmuutoksen sitten vuoden 1918. Nykyisin alue on mäntykangasta, jossa aluskasvillisuus on paikoin hyvinkin voimakasta. Ursanharjun reunoilla kulkee ulkoilureitti, minkä lisäksi alueella risteilee lukuisia polkuja. Vuoden 1996 inventoinnissa alueelta havaittiin kaikkiaan 54 poteroa. Vuoden 2016 kartoituksessa alueelta havaittiin näiden 54 lisäksi 15 uutta poteroa. Ursanharjun poterot ovat olleet punaisten käytössä huhtikuussa 1918 ja niistä on tulitettu kaupungin vallanneita saksalaisia sotilaista.

Official description (in Finnish)

Type
ancient monument
Subtype
taistelukaivannot
Dating
historical period
Municipality
Lahti
Heritage Agency record
Weekend Heritage – Discover Finland's cultural treasures