About this site
Kyseessä on kehämäinen kiviröykkiö, halkaisijaltaan noin 4 m, korkeudeltaan max. n. 30 cm, joka sijaitsee osin kallio- osin moreenipohjalla, pienen nyppylän laella. Rinne laskee etelään ja varsinkin tällä sivulla on selvästi erottuva kehäkiveyksen kaltainen rakenne, minkä voi hahmottaa myös muissa ilmansuunnissa. Kiveyksen keskiosa on useita kymmeniä senttejä kuopalla. Kiveyksen keskellä oleva kuopanne on täynnä erilaista metalli- ja muuta jätettä. Sekä rakenteeltaan, että topografialtaan kiveys muistuttaa purettua lapinrauniota, mutta yhtä hyvin kyseessä voi olla luontaiseen kivikkoon raivattu jätekuoppa. Viljelyksiin liittyvä raivausröykkiö ei ainakaan liene kyseessä, sillä aivan sen tuntumassa ei näytä olleen peltoa tms. Varhaismetallikautinen ranta (85 m:n taso) sijaitsee lähimmillään noin 100 m päässä eikä kiveys sijaitse myöskään varsinaisella näköalapaikalla, mitkä seikat eivät puolusta sitä, että kyseessä olisi lapinraunio eli varhaismetallikautinen hautaröykkiö. Tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan voida sulkea pois ilman kaivaustutkimuksia.
Official description (in Finnish)
- Type
- ancient monument
- Subtype
- unspecified
- Dating
- undated
- Municipality
- Jyväskylä