Ancient monumenthistorical period

Skogbyn ruukki

Raasepori

About this site

Skogbyn rautaruukki sijaitsee Hankoniemen luoteisrannalla, asumattomalla metsäseudulla. Ruukinalue käsittää 1700-luvun lopulla rakennetun masuunin, ruukin konttorirakennuksen ja patolammet sekä masuuniin liittyneen 1800-luvun puolessa välissä rakennetun puhalluskoneen. Alueella on myös kivisen myllyn rauniot sekä runsaasti erilaisten ruukin toimintaan liittyneiden rakennusten ja rakenteiden jäänteitä (mm. pasutushuoneen rauniot) sekä joitakin työväenmökkejä. Merenranta masuunin alapuolella on pengerretty slagilla. Mahdollisesti slagia on käytetty myös laiturirakenteiden täytteenä. Noin puoli kilometriä masuunilta kaakkoon on toinen ruukkiin kuulunut koski patoineen. Fagervikin ja Billnäsin rautaruukkien omistaja Carl Billsten nuorempi sai vuonna 1682 luvan Skogbyn masuunin perustamiseen. Lupa uusittiin vuonna 1686, jonka jälkeen ryhdyttiin masuunin rakennustöihin. Ruukki perustettiin hyvän satamapaikan ääreen. Historiallisesti Skogby oli lähes koko toiminta-aikansa osa Fagervikin ruukkia. Skogbyssä valmistettiin etupäässä Ruotsista tuodusta malmista takkirautaa Fagervikin ja Pinjaisten (Billnäs) ruukkien kankirautapajojen käyttöön. Lisäksi ruukilla valmistettiin valurautatavaraa etenkin 1800-luvulla. Vuonna 1892 Fiskars Aktiebolaget osti Skogbyn ruukin. Kauppaan sisältyi myös Hankoniemen itärannalla sijaitseva höyrysaha. Skogbyn masuuni jatkoi toimintaansa vuoteen 1904, jonka jälkeen ruukinalue autioitui. Rajaus perustuu Harparskogin ja Skogbyn vuosina 1784-1802 laadittuun isojakokarttaan. Arkeologisesti mielenkiintoisia rakenteita on todennäköisesti säilynyt laajemmalla alueella

Official description (in Finnish)

Type
ancient monument
Subtype
rautaruukit
Dating
historical period
Municipality
Raasepori
Heritage Agency record
Weekend Heritage – Discover Finland's cultural treasures