Ancient monumentmedieval

Ulvilan kirkko

Ulvila

About this site

Ulvilassa on ollut kappelikirkko ilmeisesti jo 1200-luvulla. Ulvilan seurakunta on itsenäistynyt 1300-luvun alussa. Ulvilan kivikirkko on säilyttänyt hyvin keskiaikaisen asunsa, eikä siinä ole uudella ajalla rakennettuja lisäosia. Kirkkorakennus kaikkine osineen on muurattu vuosien 1495 ja 1510 välisenä aikana. Kirkon ympäristön muinaisjäännösalue rajautuu nk. alemman Vanhakylän talojen autioituneiden tonttien sekä edelleen olemassa olevan Lutiskan päärakennuksen alueille. Pohjoisimpana on ollut Santerin talo, joka lienee sijainnut vanhalla Ulvilan ruutitehtaan tontilla. Santeri oli nimismiehen virkatalo v. 1660-1686 ja samoihin aikoihin myös ratsutila. Kappalaisen virkatalo Lutiska sijoitettiin nykyiselle paikalle 1682. Lutiskan eteläpuolella sijaitsi Mynsteri, vuodesta 1691 Turun läänin ratsuväkirykmentin katselmuskirjurin (munsterskrivare) sotilasvirkatalo. Vielä 1900-l alussa alueella oli suuri määrä rakennuksia, mutta uusjaon seurauksena asuin- ja maatilarakennukset siirrettiin pois ja purettiin 1950-60 lukujen aikana. Vuosien 2004 – 2005 aikana Ulvilassa suoritettiin Ulvilan kirkon ja kellotapulin restaurointi- ja korjaustyö. Kirkon sisäpuolelta tuli esiin vain yksi aikaisemmin tuntematon mahdollinen hauta sekä muutama pieni tiili- ja kivilattian jäännös. Kirkon ulkopuolelta tuli jo työn alkuvaiheessa esiin hopealöytö, joka sisälsi 1474 hopearahaa, nahkaisen rahapussin, rakkopussin sekä tinakannun. Rantaan kaivetun ojan päästä tuli esiin kirkon länsipuolella olleiden rakennusten jäänteitä.

Official description (in Finnish)

Type
ancient monument
Subtype
former church sites
Dating
medieval
Municipality
Ulvila
Heritage Agency record
Weekend Heritage – Discover Finland's cultural treasures