About this site
Lohkokivialue sijaitsee Vaasan Isolahdessa Alskatintien ylittävän sillan eteläpuolella. Kohde on metsikössä, joka jää Isolahden postikeskuksen (ent. ostoskeskus) ja Alskatintien väliin. Paikalla on muutama yksittäinen lohkokivi sekä vieretysten viisi suurta kiilakiveä, joissa on näkyvissä poran jälkiä sekä siirtolohkare, jonka lohkominen on jäänyt kesken. Huomionarvoista on, että tässä siirtolohkareessa on näkyvissä työvaiheet ja tekniikka, jolla metsikössä olleet suuret kivet on lohkottu paikalleen käyttökelpoisiksi kiilakiviksi odottamaan kuljetusta kuten em. viisi kiilakiveä. Siirtolohkareessa on näkyvissä ensimmäisen kiven lohkaisun jäljiltä pystysuorat poranjäljet sekä poraus, jolla on aloitettu kiven sivusuuntainen halkominen, jonka eteneminen näkyy lohkareen toisella sivulla horisontaalisina halkeamina. Poran jäljet ovat alueen kivissä noin 10 cm syvyisiä ja riveinä. Poran jäljet ovat osin puhtaita ja sisäpinnaltaan sileitä, osin rosoisempia sekä sammaleen ja jäkäläkasvuston peittämiä. On ilmeistä, että lohkokivet ovat eri-ikäisiä aikahaarukan ollessa karkeasti vuodesta 1800 viime sotien jälleenrakennuskauteen ehkä jopa 1960-luvulle asti. Kohteen erityinen arvo on työvaiheiden ja tekniikan säilyminen näissä kivissä.
Official description (in Finnish)
- Type
- ancient monument
- Subtype
- quarries
- Dating
- historical period
- Municipality
- Vaasa