Ancient monumenthistorical period

Kyminlinna

Kotka

About this site

Kyminlinna sijaitsee Hovinsaaren pohjoisosassa Kymijoen itäisen Huumanhaaran ja läntisen Langinkoskenhaaran yhtymäkohdassa Kotkan keskustan luoteispuolella. Linnoituksen itäosan halki kulkee 1890-luvulla rakennettu rautatie sekä 1900-luvun alussa rakennettu Kymintie (ent. Tampsantie). Valtatie 7 leikkaa Kyminlinnan eteläosien ulkovarustuksia. Kyminlinnan alueella on kymmenkunta rakennuksen pohjaa, mahdollisesti sotilasleiriin liittyviä painanteita, nk. Suvorovin linnoitukseen liittyviä valleja ja sudenkuoppia sekä muita rakenteita. Kyminlinnan ympäristössä on lisäksi 1700-luvun lopun, 1800-luvun alun sekä molempien maailmansotien aikaisia sotahistoriallisia kohteita. Kyminlinna oli läntisin venäläisten 1700–1800-lukujen vaihteessa Pietarin suojaksi rakentamista linnoituksesta ja se muodosti yhdessä Ruotsinsalmen merilinnoituksen kanssa ensimmäisen puolustusrintaman Ruotsin vastaiselle rajalle. Linnoitus sijaitsi strategisesti merkittävällä Hovinsaarella, jonka kautta kulki alinen Viipurintie. 1791–1792 Kymenkartanon maille Hovinsaaren pohjoisosaan rakennettu 200 metriä halkaisijaltaan oleva Suvorovin linnoitus jäi kokonaisuudessaan uuden Kyminlinnan sisälle. Uuden Kyminlinnan rakennustyöt aloitettiin 1803. Kuusi kertaa entistä Suvorovin linnoitusta laajemmaksi rakennettu kaponieerilinnoitus kattoi lähes koko Hovinsaaren pohjoisosan. Linnoitus ei ollut vielä täysin valmis Suomen sodan alkaessa vuonna 1808. Keskeneräinen linnoitus poistettiin linnoitusluettelosta 1819 ja siitä tehtiin varikko. Linnoitus siirtyi suomalaisten hallintaan 1839. Itämaisen sodan ja Ruotsinsalmen tuhoamisen jälkeen alkoi linnoituksessa uusi rakennuskausi 1855, jolloin linnoituksen länsiosaan, vanhan Suvorovin linnoituksen päälle rakennettiin uusia puurakennuksia. 1900-luvulla Kyminlinna on toiminut niin punaisten koulutuskeskuksena, sotavankien kokoomaleirinä, pakolaiskeskuksena, kulkutautisairaalan keuhkotautiosastona ja suojelukuntien ampumaratana. Talvisodan myötä Kyminlinna palautui sotilaskäyttöön. Nykyisin Puolustusvoimat on luopunut linnoituksesta ja sen tulevaa käyttöä ei ole vielä päätetty. Kyminlinnan muinaisjäännösaluetta on laajennettu toukokuussa 2022 rautatien ja Jokirannantien väliselle alueelle. Ko alueella erottuu Lidar-kuvissa linnoitusrakenteita. Aluetta ei ole inventoitu maastossa.

Official description (in Finnish)

Type
ancient monument
Subtype
linnoitukset
Dating
historical period
Municipality
Kotka
Heritage Agency record
Weekend Heritage – Discover Finland's cultural treasures