About this site
Kärnäkosken linnake sijaitsee Lappeenrannasta Mikkeliin johtavan maantien varressa Kuolimojärven ja Saimaan välisellä kannaksella. Kärnäkosken ja Partakosken linnakkeet rakennettiin vuonna 1791 kenraali Aleksandr Suvorovin johdolla osaksi uutta Pietarin puolustusjärjestelmää. Niiden oli tarkoitus toimia Venäjän Saimaan laivaston tukikohtana Lappeenrannan linnoituksen ja Olavinlinnan (Savonlinna) välisellä vesireitillä. Kärnäkosken linnoitus rakennettiin muodoltaan epäsäännölliseksi. Se muodostuu toisiinsa liittyvistä epäsäännöllisistä bastioni- ja tenaljimuureista. Vuoden 1809 jälkeen Venäjä lakkautti Kärnäkosken ja Partakosken linnakkeet. Kärnäkosken linnakkeen restaurointi käynnistyi 1980-luvulla. Kärnäkosken linnoituksesta johtaa yhdystie etelään ns. Vuorilinnoitukseen. Vuorilinnoitus oli rakennettu Kuolimolta Saimaalle kulkevan liikenteen valvomiseksi ja puolustamiseksi. Vuorilinnoitus sijaitsee noin 320 metriä Kärnäkosken linnoituksen eteläpuolella. Näitä kahta varustusta yhdistää noin 350 metrin pituinen yhdystie. Epäsäännöllisen muotoisessa redutissa on viisi taitteista maavallia. Se on 44 metriä pitkä ja 40 metriä leveä. Vallit ovat nykyisin maan peitossa, eikä kivestä tehtyä tukimuuria tai rintamuuria enää havaittu. Redutissa olleen pienen vartiorakennuksen paikka näkyy maastossa matalana maaterassina. Linnoitusalueen suurisuuntaiset laajennussuunnitelmat jäivät toteutumatta, mutta ainakin Vuorilinnoituksessa ja Kärnäkosken linnoituksen itäpuolella oli ehditty aloittaa töiden valmistelut.
Official description (in Finnish)
- Type
- ancient monument
- Subtype
- linnoitukset
- Dating
- historical period
- Municipality
- Savitaipale