Katajanokan itäosan rakennushistoria 1700-luvun lopulla aloitetusta mutta keskeneräiseksi jääneestä varikkolinnoituksesta pääkaupungin venäläisen varuskunnan ja myöhemmin suomalaisen meriekipaasin kasarmiksi ja edelleen Itämeren laivaston sotasatamaksi ja uudelleen suomalaisten joukkojen kasarmiksi ja sitten Valmetin telakka-alueeksi ja viimeksi ulkoasiainministeriön tyyssijaksi eli Merikasarmiksi on poikkeuksellinen monisäikeinen tapahtumainkulku. Vanhan varikkopihan ympärille ryhmittyvä Merikasarmin lukuisa rakennuskanta koostuu C. L. Engelin 1810-luvun lopulta eteenpäin suunnittelemista kasarmirakennuksista ja telakkavaiheen jälkeen 1980 toteutetun laajan korjaus- ja uudisrakennusvaiheen (suunnittelu: arkkitehti Erik Kråkström) tuloksista. Kokonaisuuden kehittelyssä huolehdittiin erityisesti rakennusryhmän pohjoiseen antavasta rintamasta, jonka toteutuksessa tavoiteltiin Engelin 1825 suunnitteleman mutta osin toteuttamatta jääneen mahtavan uusklassisen komposition täydentämistä valmiiksi. Varsinkin historiallisena kasarmialueena ja ministeriön virastotiloina Katajanokan itäosaa hallitsevalla Merikasarmilla on erityistä merkitystä sotilasrakennusperinnön, valtion rakennustoimen vaiheiden ja pääkaupungin rakennushistorian kannalta.
Merikasarmi on Helsingin Katajanokalla sijaitseva alun perin venäläisen sotaväen käyttöön 1816–1820 rakennettu kasarmialue, joka on nykyään Suomen ulkoministeriön toimitiloina. Kasarmirakennukset on suunnitellut arkkitehti Carl Ludvig Engel. Ennen 1980-luvun lopussa tapahtunutta ulkoministeriön muuttoa alueelle rakennukset kunnostettiin ja osittain uudisrakennettiin arkkitehtiprofessori Erik Kråkströmin suunnitelman mukaan.