Suojeltu rakennus

Lepaan puutarhaopisto

Hattula

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Lepaan kartano- ja opistoalue on valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (valtioneuvoston päätös 30.11.2000). Alueella on suojeltu valtion rakennuksista annetulla asetuksella 2.12.1993 kahdeksan rakennusta, kellari, tuulimylly sekä puisto ja puutarha. Kartanokokonaisuus sijaitsee Hattulan keskustasta pohjoiseen, Vanajaveden Lepaanvirran rannalla. Lepaa kuuluu Hämeen vanhimpiin kartanoihin, rälssisäterin ensimmäinen maininta on 1460-luvulta. Lepaan kartanon tultua testamenttilahjoituksena valtiolle 1902 tilalle perustettiin puutarhaoppilaitos. Puutarhaopisto aloitti toimintansa 1912. Nykyinen Lepaa jakautuu kolmeen osaan. Alueen ytimen muodostaa 1930-luvulla rakentunut opistopiha, jonka neljä rakennusta muodostavat pihaneliön. Toisen osan muodostavat alueen vanhimmat rakennukset, kartanon päärakennus ja pytinkirakennus, salmeen liittyvässä puistossa. Alueen läpi kulkee tuulimyllylle, myöhäiskeskiaikaiselle kivisakastille ja siihen liittyvälle, kiviaidan ympäröimälle hautausmaalle päätyvä tie. Nykyisin Lepaalla toimii Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikön puutarhaoppilaitos. Alueen uusin rakennuskanta on peräisin pääasiassa 1950- ja 60-lukujen vaihteesta ja 1990-luvulta. Uudet kasvihuoneet ovat vuodelta 2007.

Lepaan puutarhaopisto

Lepaan puutarhaopisto on alun perin Tyrvännön, sittemmin Hattulan kunnan Lepaan kylässä toiminut entinen oppilaitos, joka koulutti opiskelijoita puutarha-alalle. Nykyään alueella toimii Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampus.

Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta
Kunta
Hattula
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö