Suojeltu rakennus

Vähänkyrön kirkko

Vaasa

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Kivikirkko, ristikirkko. Kyrönjoen rantatörmältä kohoava Vähäkyrön kirkko on yksi harvoista 1700-luvun kustavilaisista kivikirkoista. Valkeaksi rapattu kirkko on pohjamuodoltaan sisäviisteinen ristikirkko. Sen vesikatto on loiva ja ristivarsien päistä aumattu. Ristivarsien fasadeissa on kolme ikkunaa ja matalat päätykolmiot. Kirkkosalia kattaa lautaholvit. Jo edellisen kirkon aikana rakennettu tapuli vuodelta 1767 siirrettiin nykyiselle paikalleen 1804.

Vähänkyrön kirkko

Vähänkyrön kirkko on David Olanderin vuonna 1803 rakentama tasavartinen ja sisäviisteinen ristikirkko, joka sijaitsee Vaasan Vähässäkyrössä. Kirkon piirustukset laati 1786 Intendentinkonttorissa Olof Tempelman. Niistä poiketen kirkon ristikeskustaan rakennettiin nelisivuinen torni lyhtyineen vasta vuoden 1937 korjauksessa. Kirkon pyörökaariset ikkunat ovat päädyissä kolmen ikkunan ryhmissä, joiden yläpuolella on matalat päätykolmiot. Päätyseinien muuraus jäljittelee rustikointia. Kirkkosalissa on sisällä puinen holvikatto, ulkokatteena on kuparipeltikatto. Uusklassinen kirkko muistuttaa tyyliltään kymmenisen vuotta aiemmin valmistunutta Alatornion kirkkoa. Kirkon pinta-ala on 638 neliömetriä ja siellä on 900 istumapaikkaa. Rakennusta on korjattu vuosina 1811, 1837, 1843, 1891–1893, 1905 ja 1937. Kirkon 20-äänikertaiset urut valmisti Kangasalan urkutehdas 1962, niiden julkisivu on Zachariassenin uruista vuodelta 1878. Alttaritaulu Ehtoollisen asettaminen ja Ristiinnaulittu on Ebba Lundgrenin 1892 maalaama jäljennös Kristiinankaupungin kirkon alttaritaulusta. Aiempi Gustaf Erik Hedmanin 1819 maalaama alttaritaulu Ristiinnaulittu on kirkon alueella sijaitsevassa siunauskappelissa. Kirkossa on myös keskiaikaisia veistoksia.

Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta
Kunta
Vaasa
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö