Suojeltu rakennus

Vahdon kirkko

Rusko

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Puukirkko, pitkäkirkko. Vahdon Laukolan kylässä sijaitseva kirkkomaan ympäröimä puinen kirkko on torniton pitkäkirkko, jonka runkohuoneen pitkillä sivuilla ulkonevat kylkiäisinä asehuone ja sakaristo. Pääsisäänkäynti on nykyisin eteläsivun asemasta länsipääty, jossa on eteishuone ja uusgoottilainen kello. Tynnyriholvi kattaa kirkkosalia. Kylkiäisten yllä on parvet. Vanha alttaritaulu on Lars Myran Ehtoollinen vuodelta 1704, nykyinen Teodor Schalinin Ylösnousseen Jeesuksen ilmestyminen opetuslapsille vuodelta 1906. Kirkon eteläpuolella on 1873 osin puretun vanhan tapulin alakerros. Kirkkomaata ympäröivä harmaakiviaita on rakennettu 1804. Kirkon eteläpuolen puurivi osoittaa vuoden 1821 kirkkomaan laajennuksen. Vuosien 1939-1944 kaatuneiden muistomerkki on Ilmari Wirkkalan suunnittelema, lisäksi kirkon itäpuolella on Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki.

Vahdon kirkko

Vahdon kirkko on Ruskon Vahdolla sijaitseva vuonna 1803 rakennettu puinen suorakaiteinen pitkäkirkko, joka suunniteltiin Tukholman yli-intendentinvirastossa. Vuonna 1837 kirkon ulkomuotoa uudistettiin länsipäädystä, johon rakennettiin kellotorni ja eteläisen pitkän sivun kohdalta, johon rakennettiin toinen eteinen. Vanhan kellotapulin alaosa on kirkon eteläpuolella varastona, yläosa purettiin, kun kellotorni rakennettiin. Kellot ovat vuosilta 1708 ja 1878. Kirkossa on suorakaiteiset ikkunat, holvikatto ja holvatut parvet sakastin ja asehuoneen yläpuolella. Kirkkoa on korjattu aiemmin vuosina 1873, 1875, 1879, 1903, 1909, 1951 ja 1965. Kirkon pinta-ala on 208 neliötä ja siellä on istumapaikkoja 300 hengelle. Kirkon käytössä olevan alttaritaulun Ylösnousseen ilmestyminen ristin äärellä olevile opetuslapsille on maalannut Teodor Schalin 1906, vanhemman kirkon alttaritauluista Viimeinen tuomio Petter Lang 1747 ja vanhimman Ehtoollinen Lars Myra 1704.

Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta
Kunta
Rusko
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö