Noormarkun kirkko on vuonna 1933 valmistunut kivikirkko Porin Noormarkussa. Se rakennettiin samalle paikalle, jossa sijaitsi sisällissodan aikana tuhoutunut vuonna 1835 valmistunut Noormarkun vanha kirkko. Alueella on kirkon ja hautausmaan lisäksi myös vuodelta 1757 peräisin oleva sipulikupolilla varustettu kellotapuli.
Tietoa kohteesta
Kivikirkko. Noormarkun kirkko kuuluu kiinteänä osana A. Ahlström osakeyhtiön muokkamaan Noormarkun kulttuuriympäristöön. Paikallisen teollisuuslaitoksen sitoutuminen ja osallistuminen kirkon rakentamiseen on tuottanut taiteelliselta tasoltaan korkeatasoista kirkkoarkkitehtuuria myös Säynätsalossa, Kuusankoskella, Mäntässä ja Simpeleellä. Keskiaikaisen satakuntalaisen harmaakivikirkon yleishahmosta lähtökohtansa saanut kirkko on suorakaiteen muotoinen pitkäkirkko. Kirkon kiviseinät tiiliornamentteineen ovat vailla rappausta. Pohjoisseinän itäpäähän liittyvän sakariston vieressä on kirkkosaliin avautuva seurakuntasali. Kirkkosalia kattavassa tynnyriholvissa on poikittaiset tukikaaret näkyvissä, kuorissa on tähtiholvi. Koristetaiteilijoiden Göran Hongell, Hjalmar Hagelstam, Björn Thunström, Gunnar Forsström sekä kuvanveistäjien Gunnar Finne ja Carl Wilhelms tekemää kirkkosalin alkuperäistä runsasta kuvataiteellista koristelua täydentää Lennart Segestrålen alttariseinälle 1957 maalaama fresko.
- Kunta
- Pori