Kuusiston kirkko on Kaarinan kaupungissa, Kuusiston saarella sijaitseva suorakaiteenmuotoinen, yksilaivainen, hirrestä rakennettu pitkäkirkko. Nykyinen kirkko rakennettiin vuonna 1792 korkealle mäelle, jolla aiemmin sijaitsi vanhempi kirkkorakennus. Kirkko kuuluu Kaarinan seurakuntaan. Museovirasto on luokitellut Kuusiston kirkon ja sitä ympäröivän avoimen viljelysmaiseman valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.
Tietoa kohteesta
Kuusiston saaren pieni puukirkko on yksilaivainen pitkäkirkko, jonka pohjoissivulla on kylkiäisenä pieni sakaristo. Lyhytnurkkainen hirsirakennus sijaitsee edeltäneen kappelikirkon paikalla. Alttari kehyksineen on tehty kirkon valmistuttua 1790-luvulla, jolloin myös saarnastuoli on saanut nykyasunsa. Sen runko periytyy mahdollisesti edeltäneestä, samalla paikalla sijainneesta kirkosta. Seinien pilarikoristeiset tapetit ovat löytyneet sisätiloissa 1974 tehdyn entistävän korjauksen yhteydessä. Osa tapetista on siirretty Kansallismuseoon. Erillinen puinen kellotapuli on rakennettu 1763. Kirkkomaata ympäröi harmaakiviaita. Lukkarinasunto on lähellä kirkkoa.
Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta
- Kunta
- Kaarina