Suojeltu rakennus

Hauhon kirkko

Hämeenlinna

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Kivikirkko, keskiaikainen. Hauhon myöhäiskeskiaikaisessa harmaakivikirkossa on Hämeen kirkoille tyypilliset suuret nurkkakivet. Mielenkiintoisena erikoisuutena kirkossa on ollut 1740-luvulle asti kellojen sijainti asehuoneen asehuoneeen ullakolla. Niiden ääniaukot kelloista kertovine jälkineen ovat yhä säilyneet. 1780-luvulla kirkkoon on rakennettu uusi, edellistä tilavampi sakaristo. Sisätiloiltaan kolmilaivaiseksi holvattu kirkko on uudistettu lukuisia kertoja. Kirkkotarhan länsipuolella oleva korkea kellotorni on rakennettu 1864. Kirkon eteläpuolella oleva sankarihauta-alue on toteutettu arkkitehti Aarne Ervin suunnitelman mukaan. Kirkon pohjoispuolella on hauholaissyntyiselle piispa Martin Skyttelle omistettu aukio. Uskonpuhdistuksen murrosajan piispalle pystytetty muistomerkki on paljastettu 1958.

Hauhon kirkko

Hauhon kirkko eli Pyhän Johanneksen kirkko on Hämeenlinnan Hauholla sijaitseva, todennäköisesti 1500-luvun alussa rakennettu harmaakivikirkko. Suorakaiteen muotoiseen runkohuoneeseen liittyy tavanomaiseen tapaan eteläisellä sivustalla asehuone ja pohjoispuolella sakaristo. Nykyinen sakaristo on rakennettu tiilestä vanhan keskiaikaisen sakariston tilalle vuosina 1783–1784.

Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö