Suojeltu rakennus

Katariinan kirkko

Turku

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Kivikirkko, keskiaikainen. Keskiaikaisen Turun Katariinan kivikirkon päädyt ovat koristelemattomat. Pohjoisseinän keskellä on maaseutukirkkojen ainoa pohjoisportaali. Länsipäässä on matala myöhemmin rakennettu eteishuone suunnitellun tornin paikalla. Kolmilaivaisessa nelitraveisessä kirkkosalissa on kahdeksankulmaiset pilarit. Keskilaiva on sivulaivoja korkeampi ja leveämpi. Holvit ovat tyypiltään ristiholveja. Pilarien väliset pitkittäiset arkadikaaret ovat voimakkaasti profiloidut. Kuoriholvin kasviornamentiikka- ja evankelista-aiheiset kalkkimaalaukset liittyvät tyylillisesti Pietari Henrikinpojan koulukunnnan maalauksiin 1400-luvun jälkipuoliskolla. Urkulehterinkaiteen evankelista- ja apostoliaiheiset maalaukset ovat kirkkomaalari Jonas Bergmanin tekemät 1759-1760, Pyhää ehtoollista esittävä alttaritaulu on myös hänen käsialaansa. Nykyisin käytössä olevat kirkkotekstiilit on suunnitellut Maija Lavonen. Turun akatemian oikeustieteen professori Mathias Caloniuksen haudalle kansalaiskeräyksellä hankittu muistomerkki on ruotsalaisen arkkitehti C.Fr. Sundvallin piirtämä. Vuonna 1822 pystytetty punaisesti graniitista tehty uusklassillinen sarkofagi kuuluu Suomen taiteellisesti merkittävimpiin hautamuistomerkkeihin. Muistomerkin ympärillä oleva aita ja muut rautaosat on valettu Samuel Owenin valimossa. Kirkkotarhassa on lisäksi kolme muurattua hautakappelia.

Katariinan kirkko (Tukholma)

Katariinan kirkko on kirkko Tukholmassa, Ruotsissa. Se sijaitsee kaupungin keskustassa Södermalmilla. Kirkon alkuperäisen version suunnittelijana toimi arkkitehti Jean de la Vallée. Suunnitelmat olivat valmiit jo vuonna 1656, mutta rakennus valmistui vasta 1690-luvulla. Kirkko paloi vuonna 1723. Keskustornin palaneet puurakenteet korvattiin suuremmalla kahdeksankulmaisella tornilla. Suunnitelman teki Göran Josuae Adelcrantz vuonna 1728, ja se toteutettiin 1732–34. Kirkko paloi uudestaan vuonna 1990, jolloin katto ja sisustus tuhoutuivat. Rakennus restauroitiin entiselleen arkkitehti Ove Hidemarkin johdolla.

Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta
Kunta
Turku
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö