Punkaharjun Valtionhotelli on hotelli Punkaharjun harjualueella. Harjualueelle rakennettiin keisari Nikolai I:n avustuksella metsänvartijan talo vuonna 1845. Talo palveli myös matkailijoita. Vuonna 1879 alettiin rakentaa metsänvartijan talosta Valtionhotellia, ja metsänvartija siirtyi asumaan muualle. Sveitsiläistyylisen metsänvartijan talon suunnitteli Ernst Lohrmann, mutta rakennusta on myöhemmin laajennettu useaan otteeseen. Punkaharjun Valtionhotelli on edelleen majoituskäytössä, ja se Suomen vanhin toimiva majoitusliike. Hotelli restauroitiin vuosina 1978–1979 sekä vuonna 2016.
Tietoa kohteesta
Entisessä Kruununpuistossa, sittemmin metsäntutkimuslaitoksen tutkimusalueella, nykyisin Metsähallituksen hallinnassa olevalla luonnonsuojelualueella Punkaharjulla on rikas historia ja monipuolinen rakennuskanta. Valtionhotellin päärakennus, sen pihapiirissä oleva talousrakennus, järvelle laskevassa rinteessä sijaitseva ns. Keisarinnan huvila ja rantasauna ovat vanhinta osaa monessa vaiheessa syntyneestä matkailua palvelevasta rakennuskannasta. Valtionhotellin toimintaan liittyvät myös kellari hotellin pihapiirissä sekä laivalaiturin paviljonki Kaarnaniemessä.
Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta
- Kunta
- Savonlinna