Kymin kirkko on Kotkan Helilän kaupunginosassa sijaitseva kirkko, joka valmistui vuonna 1850. Se on vihitty Pyhän Johanneksen kirkoksi vuonna 1851. Kirkko kuuluu Kotka–Kymin seurakunnan tiloihin.
Tietoa kohteesta
Kymin kirkolla on avoin sijainti korkealla mäntyjä ja kuusia kasvavalla mäellä. Ristikirkossa on suuri puinen keskikupoli. Empiretyylisen vaaleaksi kalkitun kivikirkon pohjoiseen ristivarteen on liitetty korkea, yläosastaan puurakenteinen kellotorni. Kirkkosalin seinät ovat voimakkaan keltaiset, sisäviisteiden ikkuna-aukkojen yläpuolella Aarre Aaltosen kirkon 100-vuotisjuhlaan tekemät korkokuvat joiden aiheina ovat: vuorisaarna, hyvä paimen, pyhä yö ja sallikaa lasten tulla tyköni. Getsemane-aiheisen alttaritaulun on maalannut Berndt Godenhjelm 1865. Alttarin kookkaat lasiset kyntteliköt ovat lahja Karhulan lasitehtaan työntekijöiltä. 43-äänikertaiset urut valmistanut tanskalainen urkurakentamo Bruno Christensen & Sonner 1991. Kirkon kelloina ovat Pernajan Forsbyn ruukinkirkkoon 1736 ostetut kellot. Kirkon kummankin puolen ovat hautausmaa-alueet. Kirkonmäellä on arkkitehti Ilmari Launiksen piirtämä kaksikerroksinen valkeaksi rapattu seurakuntalo vuodelta 1929.
- Kunta
- Kotka