Suojeltu rakennus

Snappertunan kirkko

Raasepori

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Puukirkko, tasavartinen ristikirkko. Snappertunan kirkonmäki läheisine pappiloineen on parhaiten säilyneitä kirkollisia ympäristöjä Suomessa. Raaseporinjoen laaksoa reunustavan kumpuilevan maiseman keskipisteenä oleva kirkko kuuluu maamme vanhimpiin ristikirkkoihin. Kokonaisuuteen kuuluu myös vuonna 1776 rakennettu kellotapuli, sen länsipuolella oleva makasiini, joka on paikalla olleen vanhemman tapulin pohjakerros, sekä hautakappeli vuodelta 1778. Korkeaseinäisessä empirelaudoitetussa ristikirkossa on suhteellisen loiva paanukatto. Ristivarsien oviaukoissa on eteisrakennukset. Seiniltään pystylaudoitetussa kirkkosalissa on ristikeskuksessa ollut sittemmin umpeenlaudoitettu välikattokupoli. Holvin ja seinän yhtymäkohdassa on voimakkaasti profiloitu kattolista. Länsi- ja pohjoislehterin kaiteissa on maalarina toimineen seurakunnan lukkari Gustaf Graanin 1700-luvun alussa tekemät maalaukset. Länsilehterissä apostolit ja pohjoislehterissä Neitsyt Marian kuvan vierelle sijoitetet puhtaan uskon esitaistelijat, tsekki Johan Hus ja firenzeläinen Savonarola sekä reformaattorit Luther ja Melanchthon. Ristiinnaulittua esittävän alttaritaulun vuodelta 1841 on maalannut J.E. Lindh. 9-äänikertaiset urut vuodelta 1884 ovat tallinnalaisen urkurakentaja Gustav Norrmanin. Penkit ja lattia ovat puunväriset.

Snappertunan kirkko

Snappertunan kirkko on kirkkorakennus Snappertunassa, joka kuuluu Raaseporin kaupunkiin. Se on muodoltaan ristikirkko. Se on valmistunut alun perin vuonna 1689. Kirkko kunnostettiin perusteellisesti vuonna 1797. Kellotapuli puolestaan on peräisin vuodelta 1776.

Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta
Kunta
Raasepori
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö