Laihian kirkko on Laihialla sijaitseva tyyliltään varhaista uusklassismia edustava suuri puinen tasavartinen ristikirkko. Tukholman yli-intendentinvirastossa vuonna 1797 päivättyjen piirustusten mukaan kirkko on rakennettu vuosina 1803-1805.
Tietoa kohteesta
Puukirkko, ristikirkko. Laihian kirkko on mielenkiintoinen esimerkki Tukholman yli-intendentinvirastossa suunnitellusta kirkkotyypistä ja 1900-luvun alun kansallisromanttisesta restauroinnista. Kirkko on pohjakaavaltaan pitkäsakarainen tasavartinen ristikirkko. Länsiristiin liittyy korkea torni kelloja varten. Kirkon loiva, ristivarsien päästä aumattu vesikatto on nykyisin katettu pellillä, samoin kuin tornin katto. Kirkkosalissa on piilutut hirsiseinät ja niitä jäsennöivät valkoiseksi maalatut uritetut pilasterit, tynnyriholvissa on listoitusten kasetoima lautaverhous. Alttaritaulun aiheena on Lasaruksen herättäminen kuolleista ja sen on tehdyt Lennart Segerstråle 1956. Pyöreäkorinen saarnastuoli kuuluu alkuperäiseen sisustukseen. Pohjoisen ristivarren päässä olevassa huonetilassa on maisteri Arne Appelgrenin johdolla järjestetty kirkkomuseo. Kirkkotarhassa olevan viime sotien monumentaalisen sankaripatsaan on tehnyt kuvanveistäjä Kalervo Kallio, Kansalaissodan muistomerkki on Matti Visannin ja Raivaajanpatsas V. Leppäsen tuotantoa.
- Kunta
- Laihia