Kalevan kirkko on vuosina 1964–1966 rakennettu moderni kirkkorakennus Liisankallion kaupunginosassa Tampereella. Sen on suunnitellut arkkitehtipariskunta Raili ja Reima Pietilä. Kalevan kirkko on Kalevan ja koko Tampereen tunnetuimpia nähtävyyksiä.
Tietoa kohteesta
Kivikirkko. Veistoksellisen vapaasti pienen kukkulan laella Liisanpuistossa seisova Kalevan kirkko on uudemman kirkkoarkkitehtuurin monumentaalisin esimerkki Suomessa. Kirkon ulkoseinät muodostuvat eri kokoisista kuperista ja koverista, vaaleankeltaisella tiilellä verhoilluista betonikouruista, joiden välisissä aukoissa on kapeat ylhäältä alas ulottuvat lähes seinän korkuiset ikkunanauhat. Tasakaton huipulla on pieni ristinmuotoinen kellotorni. Ulkoneva muuri johtaa Itsenäisyydenkadun suunnassa olevalle pääovelle. Kirkkosalin pohjana on epäsäännöllinen vinoneliö. Sisäseinien muoto on julkisivuille käänteinen, sisäpuolelta kourut on maalattu vaaleanharmaiksi. Valeperspektiivi ja arkkitehtoninen keskitys alttarille lyhentää näennäisesti kirkkosalin pituutta. Sali levenee aluksi kolmasosan pituudestaan ja kapenee sitten kohti alttaria. Vastaavasti lattia nousee kuperana saman matkan ja kääntyy sitten koveraan laskuun. Kirkon kiinteä sisustus ja sisäkatto on puuta. Epäsymmetrinen urkufasadi ja alttariseinällä oleva puuveistos Särkynyt ruoko ovat myös kirkon suunnitelleen arkkitehti Reima Pietilän käsialaa. Seurakuntakeskuksen tilat on sijoitettu kirkon eteläsivulla olevaan sivurakennukseen. Kellarikerroksessa on suuri seurakuntasali ja teknisiä tiloja.
- Kunta
- Tampere