Suojeltu rakennus

Vaasan korkeakoulualue (ent. Puuvillatehdas)

Vaasa

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Vaasan palon jälkeen uuteen kaupunkiin perustetun ensimmäisen teollisuuslaitoksen, Vaasan Puuvillatehtaan alue on rakennuskannaltaan yhtenäinen ja kaupunkikuvallisesti merkittävä. Palosaaren puuvillatehtaan punatiilinen, lääninarkkitehti C.A. Setterbergin suunnittelema kutomorakennus on vuodelta 1859. Tehdasalueen poikki kulkevan, lehtipuilla istutetun kujan varrella on kaksi vanhaa kaksikerroksista työväenkasarmia vuodelta 1870 ja kadun päätteenä konttorirakennus vuodelta 1924. Näiden lisäksi tehdasalueella on kaksi muuta työväenkasarmia 1850-luvulta sekä sahakattoinen kutomorakennus 1890-luvulta. Osa puuvillatehtaan rakennuksista kuuluu Vaasan korkeakoulualueeseen, jossa uutta rakennuskantaa ovat yliopiston päärakennus ja tiedekirjasto.

Kunta
Vaasa
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö