Kuusiston kartano on kartano Kaarinassa, Varsinais-Suomessa. Kartanon nykyinen päärakennus on valmistunut vuonna 1738 ja se on yksi Suomen vanhimpia yhä jäljellä olevia puurakennuksia. Kuusiston kartano sijaitsee lähellä Kuusiston piispanlinnaa.
Tietoa kohteesta
Kuusiston piispanlinnaa ympäröivässä kulttuurimaisemassa sijaitsevan Kuusiston kartanon päärakennus on Suomen vanhimpia puisia asuinrakennuksia. Se valmistui armeijan rakentamista ohjanneiden mallipiirustusten pohjalta Turun jalkaväkirykmentin everstin virkataloksi 1738. Kartanon pohjoispuolella sijainneista, tiiviin rakennusryhmän muodostaneista talousrakennuksista suurin osa on hävinnyt. Kartanoa ympäröi 1780-luvulla alkunsa saanut puisto. Kartanon ryytimaa on jo 1600-luvulla ollut päärakennuksen länsipäädyssä. Puiston vanhimmat osat ovat peräisin 1780-luvulta. Merkittäviä istutustöitä tehtiin puistossa 1890-luvulla. Puiston restaurointi käynnistyi 1991.
Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta
- Kunta
- Kaarina