Tietoa kohteesta
Murtomäen rautatieaseman rakennukset on rakennettu rautatiehallituksen pääarkkitehdin Bruno Granholmin suunnitelmien pohjalta vuonna 1904. Kajaanin eteläpuolella sijaitseva Murtomäen pysäkki rakennettiin Oulun radan tyyppipiirustusten mukaan kahden etelään kulkevan maantien väliin. Murtomäen asemarakennus ja sen talousrakennukset muodostavat varsinaisen asema-alueen pihapiirin. Koivukuja johtaa asemalta Kajaani-Otamäki -maantielle jonka varrella radan vierellä on toinen osa asema-aluetta. Hieman erillään sijaitsevalla asuinalueella sijaitsevat yksin- ja kaksinkertaiset vahtituvat talousrakennuksineen.
- Kunta
- Kajaani