Konnunsuon vankila oli Lappeenrannan kaupungissa Konnunsuon kylässä, entisen Joutsenon kaupungin alueella sijainnut täytäntöönpanovankila. Sinne sijoitettiin vapausrangaistukseen tuomittuja lähinnä Kaakkois-Suomen aluevankilan alueelta. Laitoksen ohjepaikkaluku oli vuoden 2009 lopussa 109 ja vuoden 2009 keskivankiluku 137, mutta vuonna 2006 siellä on ollut kirjoilla samanaikaisesti jopa 280 vankia. Haminan työsiirtola oli hallinnollisesti Konnunsuon vankilan alainen.
Tietoa kohteesta
Konnunsuo on yksi 1900-luvun alussa perustetuista ns. maatalousvankiloista, joiden tarkoituksena oli vankityövoimalla raivata ja kuivata soita viljelysmaaksi. Konnunsuon vankilan rakennusryhmä ja sitä ympäröivät avoimet pellot muodostavat vaikuttavan maiseman. Vankila on rakennettu punatiilestä 1920-1930-luvulla linnoitusmaisesti keskellä soita kohoavalle kukkulalle. Selli-, talous- ja hallintorakennukset sekä kirkko ja koulurakennus muodostavat oman suljetun ryhmänsä. Basilikatyyppisen kirkon oikealla puolella on sairaalatiloja ja vasemmalla koulutiloja. Sellirakennus, kirkko sekä vankilan kookas karjarakennus ovat Uno Sjöholmin suunnittelemat. Hallintorakennuksen on suunnitellut Elina Vessman. Varsinaisen laitoksen ulkopuolella on erillisiä vankilaan liittyviä tuotantorakennuksia sekä yhtenäisesti toteutettu henkilökunnan asuinalue säännöllisenä ryhmänä. Lappeenrantaan johtavan tien varrella on entinen koulu sekä Jurvasaaressa neljä vankilan työntekijöiden asuinrakennusta. Elina Vessmanin suunnittelema vankilanjohtajan asunto on funktionalistinen. Suosta kuivattuja, hyvin laajoja peltoaukeita halkovat pitkät viivasuorat koivukujat. Konnunsuo on osa valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta Konnunsuo-Joutsenon kirkonkylä.