Rakennusperintö

Kuopion rännikatuverkko

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Kuopion rännikatuverkko on 1770-luvulta alkaen läänin pääkaupungin asemakaavaan sisällytetty paloturvallisuutta lisäävä palokujaverkosto. Yhtä kattavaa, kahden erilevyisen kadun hierarkiaa ei ole säilynyt muissa kaupungeissa samassa laajuudessa. Kuopion keskustan ruutukaava-alueen kattavan rännikatujen alkuperäinen linjaus ja leveys, noin 7,2 metriä, on pääosin säilynyt. Kolmessa kaavoitusvaiheessa 1775, 1869 ja 1903 syntyneen rännikatuverkon alue on rajattu 1770- ja 1860-luvulla kaavoitettuun alueeseen rakennuskannan säilymisen perusteella. Rännikatujen nykyinen kaupunkikuva on ajallisesti kerrostunut. Purkaminen ja katulinjaan rakentamisesta luopuminen on paikoin heikentänyt katujen matalaa ja tiivistä luonnetta. Tuomiokirkko muodostaa osalle rännikatuja merkittävän kaupunkikuvallisen päätteen. Rännikatuja on kunnostettu 1980-luvulta lähtien lähinnä kevyen liikenteen tarkoituksiin. Rännikatujen kehittämissuunnitelma käsittää 46 suurkorttelia, jotka kattavat lähes koko ruutukaava-alueen katuverkon.

Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö