Rakennusperintö

Skogbyn masuuni ja sahan alue

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Skogsbyn ruukin masuuni laitteistoineen ja patojärjestelmineen on yksi harvoista säilyneistä. Skogbyn masuuni ja Fagervikin ruukki antavat yhdessä lähes täydellisen kokonaiskuvan Suomen 1700-luvun loppuvuosikymmenten rautaruukista. Skogbyn entinen rautaruukki sijaitsee Hankoniemen luoteisrannalla, asumattomalla metsäseudulla. Ruukinalue käsittää 1700-luvun lopulla rakennetun masuunin, ruukin konttorirakennuksen ja patolammet sekä masuuniin liittyneen 1800-luvun puolessa välissä rakennetun puhalluskoneen. Alueella on myös kivisen myllyn rauniot sekä runsaasti erilaisten ruukin toimintaan liittyneiden rakennusten ja rakenteiden jäänteitä sekä joitakin työväenmökkejä. Skogbyn ruukin teollista toimintaa jatkanut saha on ollut Uudellemaalle perustetuista sahoista pitkäikäisimpiä ja tuotannoltaan merkittävimpiä höyrysahoja. Edelleen hyvin säilynyt sahayhdyskunta antaa hyvän kuvan työväestön asuinolojen kehityksestä 1800-luvun lopulta 1950-luvulle. Skogbyn sahayhdyskunta on Hankoniemen itärannalla Tammisaareen johtavan laivaväylän tuntumassa. Saha-alueelle johtavan tulotien varressa sijaitseva yhdyskunta käsittää eriaikaisia työväen asuinrakennuksia 1880-luvulta 1950-luvulle. Asutuksen keskellä sijaitsevat VPK:n talo, kauppa, seurantalo, terveystalo ja kaksi koulua. Sahan johtajan asunto on paikalle siirretty 1700-luvulta peräisin oleva Skogbyn ruukin entinen päärakennus. Sahayhdyskuntaan liittyy myös 1930-1940-luvun omakotialue ja sodanjälkeinen asuinalue. Sahalta rautaruukin läheisyyteen kulkee Harparskog-linja, joka on suomalaisten vuoden 1940 välirauhansopimuksella perustettua Hankoniemen neuvostotukikohtaa vastaan 1940-1941 rakentama kantalinnoitettu pääpuolustuslinja.

Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö