Tietoa kohteesta
Oulujoen Turkansaari on vanhimpia ulkomuseoalueita, joka esittelee oman maakunnan rakennusperintöä, kuten Lieksan Pielisen museo ja Kemiön Sagalund omilla alueillaan. Turkansaaren ulkomuseossa esitellään pohjoispohjalaista talonpoikaista rakennuskulttuuria, Oulujokivarren tyypillisiä elinkeinoja; maataloutta, lohenkalastusta, tervanpolttoa ja metsä- ja uittotyötä. Turkansaaren ulkomuseo käsittää kolme saarta Turkansaaren, Karhunsaaren ja Siikasaaren, yhteensä noin 12 ha. Alueella on kaikkiaan 48 rakennusta tai rakennelmaa interiööreineen. Rakennuksista merkittävimmät ovat Turkansaaren oma tukipilarikirkko ja Ylitorniosta siirretty pappila 1600-luvun lopulta. Ylikärpän maalaistalon pihapiiri esittelee talonpoikaista rakentamistapaa. Alueella on savupirtti 1700-luvulta ja navetta vuodelta 1931 sekä Parttuaisen metsäkämppäkartano 1950-luvulta. Turkansaari on osa valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta Oulujoen laakso.