Rakennusperintö

Strömbergin teollisuus- ja asuinalue

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Strömbergin Vaasan tehtaan tuotantolaitoksen eri yksiköt ja työntekijöiden asuintalot Huutoniemessä sijaitsevat väljästi puistomaisessa metsäluonnossa arkkitehti Alvar Aallon 1940-luvun puolivälissä laatimien asemakaavojen mukaan. Teollisuusalueella eri arkkitehtien suunnittelemat tuotantorakennukset ovat kaartuvan tiestön varrella. Teollisuusalueen suunnittelussa on työntekijöiden viihtyvyyttä pidetty tärkeänä: iso tehdas on rakennettu inhimillisen kokoisiin yksikköihin tuoteryhmittäin ja sijoitettu väljästi maastoon. Asuinkerrostaloja muistuttavat nelikerroksiset teollisuusrakennukset ovat soveltuneet hyvin kappaletavaratuotantoon. Alueen rakennetta tiivistäneet matalat teollisuushallit ovat 1960-1970-luvuilta. Asuinalue on erillään tehdasalueesta. Alkuperäisen 1940-luvun rakenteensa säilyttäneen, nyttemmin Aaltopuistoksi nimetyn asuinalueen talot ovat kaartuvien teiden varsilla viuhkamaisesti. Rakennuksia ympäröivä puusto on luonnonvaraista. Asuntoihin liittyy pieni oma piha sekä runsaasti yhteisiä piha-alueita harrastusmahdollisuuksineen. Alueella on lähes parikymmentä Alvar Aallon suunnittelemaa asuintaloa. Rivitalojen perusmalleina ovat puinen kaksikerroksinen rivitalo ja kivirakenteinen kaksikerroksinen rivitalo. Suurin osa asuintaloista on säilynyt.

Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö