Rakennusperintö

Oulujoen kirkko

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Oulujoen kirkko on maamme harvoja jugendtyylisiä hirsikirkkoja. Kaupungin kaakkoispuolella, Vaalantien ja Oulujoen välisellä Kirkkokankaalla sijaitsevan kirkon lähellä Oulujoen rannalla on myös pappila hyvin säilyneessä kulttuurimaisemassa. Leveärunkoisen kirkon länsipäätyyn liittyy epäsymmetrisesti sijoitettu suippokattoinen torni. Runkohuonetta matalamman sakariston sivuilla on porrastornimaiset sisäänkäynnit. Kirkkosalin keskiosan välikatto kohoaa lähes katonharjan korkeuteen. Sisäseinät ja sidehirret ovat hirsipinnalla, kiinteä sisustus ja sisäkatto on maalattu valkeiksi. Kuoriseinällä oleva alttarin taustarakennelma sisältää luterilaisesta perinteestä poiketen saarnastuolin ja sen päällä olevat urut. Oulujoen rannassa olevaan 1899 rakennettuun pappilaan kuuluu päärakennuksen lisäksi kirkkopirtti, talli, vilja-aitta ja riihi. Pappilan 1800-1900-luvun taitteessa istutettu aita muodostuu kuusi- ja koivuistutuksista. Kirkon editse kulkevan maantien toisella puolella olevasta hautausmaasta osa on erotettu sankarihautausmaaksi.

Oulujoen kirkko

Oulujoen kirkko sijaitsee metsäsaarekkeessa Oulujoen pohjoisrannalla Kirkkokankaan kaupunginosassa Oulussa. Kirkko ja Oulujoen seurakunta kuuluvat Oulun seurakuntayhtymään. Kirkko kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon.

Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta
Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö