Turengin rautatieasema on Janakkalan kunnassa, Turengin taajamassa rataosuudella Riihimäki–Tampere sijaitseva rautatieasema. Asemalla pysähtyvät pääkaupunkiseudun lähiliikenteen Tampereelle jatkavat R-junat sekä arkisin D-junat. Helsinkiin liikennöidään raiteelta 1 ja Tampereelle raiteelta 3. Aseman ohittavat kaukojunat käyttävät raidetta 2. Asemalla on myös lippuautomaatti. Nykyisin asemarakennuksessa sijaitsee ravintola, josta voi esimerkiksi vuokrata tilaa juhlia varten.
Tietoa kohteesta
Janakkalan Turengin asema on Tikkurilan ohella - monet yksityiskohdat jo menettäneenäkin - parhaiten alkuperäisasussaan säilynyt asemarakennus Helsinki-Hämeenlinna -radalla. Molemmat ovat arkkitehti C.A. Edelfeltin suunnittelemia ja edustavat varhaisinta asema-arkkitehtuuria maassamme. Asemarakennuksessa on myös poikkeuksellisen hyvin säilynyt interiööri. Asemarakennuksen pihanpuolen torni ja kuisti on purettu. Sen sijaan nyt jo harvinainen puinen laiturikatos on säilynyt ja kunnostettu 1999. Asemarakennuksen lisäksi asema-alueella on säilynyt yksi asuinrakennus 1910-luvulta.
Lähde: WikipediaLue lisää Wikipediasta