Rakennusperintö

Suuri Rantatie

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Suuri Rantatie on Hämeen Härkätien ohella Suomen tärkein historiallinen maantieyhteys. Turkua ja Viipuria yhdistämään rakennetun Suuren Rantatien parhaiten säilyneistä tieosuuksista voi hyvin hahmottaa keskiaikaisen tien kulkua halki Etelä-Suomen rannikkoalueen. Suuri osa rannikkoa seuraavasta, keskiaikaisten kirkkojen, kartanoiden, satamapaikkojen ja muinaislinnojen kautta kulkevasta tiestä on edelleen käytössä. Varsinais-Suomi Suuri Rantatie on alkujaan kulkenut Turun linnalta tuomiokirkon viereiselle Suurtorille, jossa tie on suuntautunut Karjakatuna kohti Uuttamaata. Kaarinassa Tuorlan kartanon alueella on hyvin säilynyt tielinja. Rungon kievarin kautta tie kaartaa Piikkiön kirkolle, ja jatkaa Makarlan kylän kautta koilliseen. Paimiossa tie kulkee Kampparlan kylämäen ohi ja ohittaa Nakolinnan muinaislinnan ennen saapumistaan Paimion keskiaikaiselle kirkolle. Sieltä tie kulkee Trömperin kestikievarin kautta kohti Halikon- ja Uskelanjokien laaksoja ja Halikon keskiaikaista kirkkoa. Halikon vanha silta kuuluu Tiehallinnon valitsemiin museosiltoihin. Salossa tie kulkee läpi Uskelan kirkkomaan ja suuntaa etelään Perniönjoen vartta. Uusimaa Suuri Rantatie ohittaa Tenholan keskiaikaisen kirkon ja jatkaa kohti Pohjan kirkkoa, missä Rantatiellä on ollut yhteys merelle. Tie muodostaa Billnäsin ruukinraitin. Karjaan taajamassa Suuri Rantatie haarautuu ns. Ylemmän ja Alemman maantien reiteiksi, jotka yhtyvät Siuntion Sunnanvikissä. Ylemmän maantien pohjoinen reitti kulkee pitkin Lohjanharjua Siuntion jokilaaksoon. Raaseporin linnalle johtava ns. Alempi maantie kulkee Inkoossa Snappertunanjoen laaksoa. Fagervikintie on Tiehallinnon valitsema museotie. Teiden yhdyttyä reitti suuntautuu Siuntion Pikkalaan, missä on myös ollut yhteys merelle. Kirkkonummen, Espoon ja Vantaan halki kulkiessaan tie ohittaa pitäjien keskiaikaiset kirkot. Espoonkartanon alueella Mankinjoen ylittää 1770-luvun kiviholvisilta, joka on myös museosilta. Tie kulkee Träskändan kartanon sekä Vantaalla Hämeenkylän kartanon, Vantaanlaakson ja Backaksen kulttuurimaisemassa sekä Helsingin pitäjän kirkonkylässä. Sipoossa Rantatie ohittaa Myraksen kestikievarinpaikan matkalla pitäjän kirkoille. Porvoon rajalla tien varressa seisoo siirtolohkare ja rajakivi Götstenen. Porvoossa Rantatie kulkee mm. Yli-Vekkosken kylän vanhan kievarin ohi. Tie nousee keskiaikaiselle kirkolle, jatkuu kirkkotorilta Kaupunginhaan kautta Postimäelle ja halkoo säilyneenä Porvoon ja Pernajan rajan metsäaluetta. Pernajassa tie jatkaa Vanhakylän viljelyaukealle, ja Koskenkylän ruukin kohdalla se muodostaa osan ruukinraittia. Pernajan keskiaikaisen kirkon ohitettuaan tie jatkuu kohti Degerbytä eli nykyistä Loviisan kaupunkia. Garnisonin kaupunginosassa Rosenin ja Ungernin bastionit on rakennettu suojaamaan tietä. Ruotsinpyhtään Tesjokilaaksossa Rantatie kulkee joen saaressa olevan, postitalona toimineen, Holmgårdin kartanon pihapiirin läpi. Lännenpuoleinen kiviholvisilta on säilynyt. Holmgårdin ja Myllykylän välinen hiekkatieosuus kiemurtelee punaisten kivien merkitsemässä maastossa. Vähä-Ahvenkoskella tie on ylittänyt Kymijoen Kirmusaaren kautta, missä voimalan padon nostettua vesirajaa joitakin tieosuuksia on jäänyt veden alle. Kymijoen ylityspaikkana on nykyisin Savukosken teräsbetonisilta. Silta on valittu museosillaksi ja on vain kevyen liikenteen käytössä. Kymenlaakso Rantatien ja Kymijoen Pyhtäänhaaran risteyskohdassa on Pyhtään keskiaikainen kirkko, jonka ohitettuaan Rantatie jatkuu asvaltoimattomana metsätaipaleelle ja edelleen Länsi- ja Siltakylän purojen vartta itään. Kotkan Kyminlinnan kohdalla nyt nähtävillä oleva tie on muodostunut 1790-1810 linnoitustöiden jälkeen. Rantatie kulkee edelleen koilliseen Korkeakoskelle ja Kymijoen Nummenjoen varrella olevan Saksalan kylän kautta Haminan Neuvottoman kylään. Vanha tie erkanee uudesta maantiestä ennen Summan kartanoa hiekkapintaiseksi tielinjaksi noin 1,5 kilometrin matkalle. Haminan Salmenvirran kaksiholvinen kivisilta kuuluu Tielaitoksen museosilta-valikoimaan. Linnoituskaupungissa tie kulkee Lappeenrannanportilta Viipurinportille. Haminan Tallimäen ja Virolahden Virojoen välinen 35 kilometrin mittainen Suuren Rantatien osuus on valittu museotieksi, jonka linjaus noudattelee yhä 1700-luvun kartoista löytyvää linjaa mäkineen ja mutkineen. Ravijoella tielinja leikkaa Salpalinja-varustuksen ja ohittaa Pyterlahden kivilouhokset.

Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö