Rakennusperintö

Korvanniemen kylä

Avaa Google Mapsissa

Tietoa kohteesta

Korvanniemi on maisemallisesti ikivanhan agraarimaiseman edustaja ja sen rakennuskannan ryhmittely liittyy vanhaan kylämuodostuksen perinteeseen. Korvanniemen kylän maatilat ovat asettuneet kapealle kaistaleelle Nuasjärven pohjoisrannalle. Maisemallisesti merkittävä paikka on Kamarilahti dyynimäisine mäntyniemineen. Tummaan metsään rajautuvan kylän maisema jyrkkine vaaranrinnepeltoineen ja laidun- ja hakamaineen on vanhakantaista, arkaaista. Kylä jatkaa kainuulaista agraariperinnettä, vaikka rakennuskanta onkin monessa paikoin uutta. Kylän talot Merilä, Erola, Vanhatalo, Kantola, Korva, Keskitalo ja Uusitalo ovat tiheänä ryhmänä kylätien molemmin puolin. Erolan päärakennusta vuodelta 1906 on laajennettu 1912 ja vuorattu 1930-luvun alussa. Korvanniemen eteläkärjessä sijaitsevan Uusitalon asuinrakennukset ovat 1890-luvulta ja 1970-luvulta, aitta 1700-luvun lopulta. Varsinaisen kyläasutuksen länsipuolelle 1900-luvun alussa syntynyt huvila-alue on Sokajärven ohella Kainuun ainoa varsinainen huvila-alue. Kajaanilaisten säätyläisten huviloita ovat mm. Aarreniemi (1903, laajennettu 1920-luvun alussa), Horsmala (1923) ja Päiväkumpu (1913). Horsmalan huvilan rannassa olleesta kylän laivalaiturista on säilynyt jäänteitä.

Museoviraston tietokanta
Aikapolku – Löydä Suomen kulttuuriperintö