Nuijamaan kirkko on Lappeenrannan Nuijamaalla sijaitseva Tarja Salmio-Toiviaisen ja Esko Toiviaisen suunnittelema, vuosina 1947–1948 talkootyönä rakennettu puinen torniton pitkäkirkko. Se oli ensimmäinen sotien jälkeinen jälleenrakennuskirkko. Kirkon pinta-ala on noin 200 neliömetriä ja siinä on istumapaikkoja 320 hengelle. Rakennuksen runko muodostuu kuudesta ns. Cremona-kaaresta, jotka ilmenevät seinien tukirakenteina. Rakennuksen päistään aumattu katto on jyrkkäharjainen ja alttaripäädyssä on suorakulmainen sakasti. Kirkkosali on yksilaivainen, sisäverhoilu ja katto ovat ruskeaksi petsattua lautaa. Kirkon viereen rakennettiin vuotta myöhemmin erillinen kivijalustalla oleva kellotapuli, jonka korkea paanutettu välikatto on muodoltaan kirkon aumakaton kaltainen. Kellot ovat vuosilta 1752 ja 1752. Kirkkoa on korjattu 1967. Alttarilla on Armas Tirrosen veistos Ristiltä otto vuodelta 1948. Kirkon 12-äänikertaiset urut oli valmistanut Hans Heinrich 1970. Kirkon vanhat akustiset pilliurut korvattiin sähköisillä virtuaaliuruilla 2018.
Tietoa kohteesta
Nuijamaan kirkko on jälleenrakennuskauden ensimmäisenä valmistunut ja ajankohdan ainoa puurakentamisen romanttista vaihetta edustava kirkko. Se sijaitsee sodassa tuhoutuneen kirkon paikalla. Kirkkotarhan kiviaita rajautuu itäpuolella tiehen, jonka toisesta reunasta alkaa rajavyöhyke. Kirkon ulkoasua leimaa Gunnar Asplundin Skogskyrkogårdenin Metsäkappelista tuttu korkea aumattu katto, joka pylväiden varassa suojaa sisäänkäyntiä ja sen eteen jäävää terassia. Ikkunoissa on ikkunaluukut, jotka ovat pääoven tavoin koristeltu rautataoksin. Kirkon muotoratkaisu ja rakenne perustuu poikittaisiin Cremona-kaariin. Seinät ja kattoholvi, penkit ja lattia ovat ruskeaksi petsattua lautaa, kuoriseinässä ja siihen liittyvässä pienessä sivuikkunoin varustetussa alttarisyvennyksessä on valkea terastirappaus. Alttarin takaseinällä olevan Ristiltäotto-veistoksen on tehnyt kuvanveistäjä Armas Tirronen. Kirkkosalin ainoat väriläiskät ovat alttari- ja lehterikaiteiden sekä saarnatuolin hohtava turkoosi. Kattokruunut ovat Paavo Tynellin suunnittelemat. Kellotapuli on perisuomalaisen tutun tapulimuodon jakoa ja linjoja noudattava pelkistys. Kirkon pohjoispuolella on aukio, entinen kunnantalo sekä kaksi viime sotiin liittyvää muistomerkkiä, joista toinen on kiinnitetty jättikokoiseen siirtolohkareeseen. Länsipuolella on tuhoutuneen kirkon aikaisen pappilan paikalle tehty uusi seurakuntatalo.