Tietoa kohteesta
Unajan kylän tielinjaus, maatilojen rakennukset ja mäkirinteen pienasumukset kuvastavat rannikolle muodostuneen kyläkokonaisuuden kehitystä. Unajan kyläasutus on asettunut tiiviisti Unajanlahden pohjukkaan, vanhan maantien varrelle. Kylän pellot ovat Unajanjoen halkomalla tasangolla, jota rajaavat metsäiset kalliomäet. Parhaiten säilyneitä kylän rakennuksista ovat Takalan, Rantalan, Tupalan, Lähtelän, Pukkalan ja Helon rakennusryhmät. Mäenrinteessä oleva Takalan tila on rakennettu lähes umpipihan muotoon, päärakennus on 1850-luvulta. Rantalan päärakennus on 1800-luvun alkupuolelta ja luhti 1850-luvulta. Unajan nuorisoseuran rakentama seurantalo rakennettu 1912 ja laajennettu 1950- ja 1970-luvulla. Unajanjoen yli johtaa 1800-luvulla rakennettu kaksiaukkoinen kivisilta lähellä Unajan keskiaikaista satamapaikkaa. Kylän eteläpuolella mäkeä ylöspäin mentäessä asutus muuttuu pienijakoisemmaksi. Mäen laella olevan Unajan kansakoulu valmistui 1893. Valtatie jakaa Unajan kulttuurimaiseman kahtia.